Miesryhmätoiminta Tampereella on käynnistynyt

“Miestavattavissa” -toiminta alkanut Tampereella. Tule mukaan miesten kesken keskustelemaan aiheista, joiden moottorina olemme me miehet itse. Tapaamisiin ovat tervetulleita kaiken ikäiset miehet sellaisina kuin ovat, vertaistuen hengessä.

Syytettynä isä

Juuri ilmestynyt Ari Jousmäen ja Liisa Kososen kirjoittama Syytettynä isä kertoo isistä, jotka ovat menettäneet lapsensa lähihuoltajuuden tai jopa kokonaan mahdollisuuden tavata lapsiaan. Suomessa vanhempien avioeron joutuu kohtaamaan vuosittain noin 30 000 lasta. Näistä tapauksista huomattava osuus on vanhempien osalta tavalla tai toisella riitaisia. Perhettä ja etenkin sen hajoamista koskevat oikeudelliset kiistat ovat täynnä tuskaaja [...]

Kamppailua isyyteni puolesta

Taas on ollut kovat väännöt koskien lapsen tapaamista ja huoltajuutta, asiaahan on puitu jo erinäisten käräjäkäsitelyjen kera kohta kolme vuotta. Eilen istuttiin jälleen käräjäoikeudessa koko päivän. Ex vaati saada yksinhuoltajuutta nykyisin voimassa olevan yhteishuollon sijaan (joka ei toimi meidän tapauksessa) yhteiseen lapseemme ja pienentää entisestään lapsen ja isän tapaamisia. Surulliseksi tilanteen tekee se, että vaikka [...]

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.